Hollannikkaat ja lassie

Uudet juttumme ilmestyy tästä lähtien osoitteessa,  http://hollannikkaatjalassie.blogspot.com/

Kevättä on ihanasti ilmassa. Lenkkipeltomme kimmeltävät kauniisti auringon pilkahdellessa. Koirissakin on havaittavissa mielen virkistymistä verrattuna talven synkimpiin aikoihin. Kuje on innostuu entistä herkemmin juoksemaan ihan vain huvikseen ympäri peltoa ja tekemisen tahtoa on ilmestynyt. Pienet tottistelumme ovan onnistuneet hienosti, eikä koira ole heittäytynyt ketaakaan passiiviseksi. Siltikään en ole alkanut Kujeen kanssa tottistelemaan kisamielellä, vain ihan omaksi iloksi ja aivojumpaksi. Kisailu on toivottavasti Heron harrastus tulevaisuudessa.

Vahusherra Hokke on jälleen ontuillut takajalkaa. Liikunta tuntuu auttavan ja ontuminen lakkaa pienen lenkin jälkeen. Ilmakin on kyllä sen verran kostea ja tuulinen, että vanhaa koiraa voi jo senkin takia kolottaa. Talvella salaa on myös vanhuksen kyljet pyöristynyt, joten kiireesti dietteillään ylimääräiset pois jalkoja rasittamasta.

Lassien kanssa jatkamme edelleen treenailua, aikaa kun on enään 2kk kisoihin. Jonkunlainen loppukiri tässä täytyisi rykäistä. Ei siitä sen enempää ettei iske pakokauhu..

Kevennykseksi iltapalakuvat

Ja väistämättä tämä päivä saapui. Juurihan tuo vasta saapui elämäämme ja muistutti lähinnä karvasta palloa. Nykyään on jo erotettavissa raajat ja pää. Pään sisällekkin on saatu jonkun verran asiaa. Muistan kuinka autoon ei voinut hypätä, rappuset saattoivat olla suurikin haaste ja mitäköhän muita kasvuajan mörköjä tuolla olikaan. Ne kaikki ovat kadonneet ja autoon hypätään aina innoissaan, rappusten kulkukin on rutiinia.

Mieleen muistuun myös lenkki, kun Heron tulosta oli varmaan viikko. Ystäväni, hänen koiransa ja minä Heron kanssa olimme kävelemässä järven reunaa menevää tietä. Pysändyimme yhteen rantaan juottamaan koiria ja heittämään keppiä. Hero tunki väkisin tutkimaan laituria. Sitten se tapahtui, plumps! Ja Hero pulahti veteen. Juoksin laiturin päähän ja koitin ylettyä pentuun. Hero vastomaisesti ryhtyi uimaan, suunta oli vain vastaranta. Huusin kurkku suoraan pennun nimeä, olin jo valmis heittämään vaatteet päältäni ja uimaan pennun perään. Viimein onneksi Hero kääntyi takaisin päin jä ui laiturille josta sain nostettua vettä valuvan lassien rannalle. Kovin oli vielä uudestaan pentu menossa laiturille joten lähdimme kotiin päin. Kaikesta huolimatta, Hero rakastaa edelleen uimista.

Ja sitten tietty synttärikuvia, joissa esiintyy myös äitilläni asuva Heron sisko Ipana ja kasvattajan Kira sisko ja pentu Roni.

Lähto asetelma, ajan takaa.. Hero, Kira, Ipana

Kira ja Hero

Kuin niin trikki voittosia

Ihana Kira

Roni esittelee Herolle hyppytaitojaan

Ipa ja Hero vetoleikeissä

Ja kaikki kolme mahtuvat edelleen tuohon trimmipöydälle

Otsikossahan se tulikin jo ilmi, ostin siis lumikengät. Nyt on kelvannut koirien kanssa samoilla pellolla umpihangessa. Ei tarvitse pitkää lenkkiä tehdä, kun lunta on melkein metrin paikoittain. Melkein jopa harmittaa, kun en ole aikaisemmin moisia ostanut. Koirat saa äkkiä väsyksiin ja onnelliseksi, varsinkin kuin kovien pakkasten takia lenkkeily on ollut vähissä.

Tänäänkin  käytiin kiertämässä pari peltoa, ensin aloitettiin kevyesti kelkkauraa pitkin ja paluumatkalla tultiin ihan umpihankea takaisin. Koirat ovatkin nyt hyvin rauhallisia kovan rehkimisen jäljiltä. Koitin myös kännykällä napata pari kuvaa muistoksi, kamera kun jäi tietty kotiin.

Kuje pönöttää

Heebo ja Kuikeliini

Hokke jäi kuvauksista paitsi. Se kun pääsi erikseen lenkille irtipito ongelmien vuoksi. Helpompi vahtia noita kahta vauhtipäätä kun vanhus ei ole hihnassa pyörimässä. Ja saampahan minäkin enemmän liikuntaa. Laitetaan Hokkesta vaikka tämmöinen vanhempi kuva..

Onnellinen vanhus jälleen monttu auki

Heron tokohaasteen kanssa alkaa olla kuumat paikat, kun tajuan miten vähän aikaa olla jäljellä. Koitin koota itseäni ja treenailin tänään hieman seuraamista. Huomenna on tokokurssi joten ei kai tässä nyt ihan toivottomassa tilanteessa olla. Ehkä. Luoksetuloa olen koittanut hioa nyt ruoka-aikaan, jotenkin se istuu aina vinoon. Toiston jälkeen tulee kauniisti lähelle, ehkä liiankin.

Niin ja sitten pitää vielä kehua Kujeen saavutusia. Olen koittanut opettaa sille kurre tenppua turhaan. Se ei ole vain pystynyt istumaan etujalat ylhäällä. Jotenkin sillä on hyvin huono tasapaino, joka on tehnyt tempusta mahdotonta. Nyt joku on kuitenkin loksahtanut paikoilleen ja Kuje pystyy sekunnin tai pari olemaan siinä asennossa. Sitä päivää odotellessa, että kuvan ehtii ottamaan.

Valtakunnassamme on jälleen kaikki hyvin, kun kaikki omat karvakuonot ovat olleet jo viikon kotona. Heron kukkoilut lähtivät siskokoiran mukana ja Kuje on tuonut pojille kaivatun kurin takaisin. Jännää huomata miten Kuje hallitsee poikia hiljaisella tavallaan. Sen vaikutuksen huomaa oikeestaan vasta, kun Kuje on muualla.

Pakkaset ovat verottaneet koirien liikuntaa. Hollantilaiset ovat melkein samantien jalattomia ulkona. Koitin väsätä niille tossut talvilomani kunniaksi. Nooh… ei umpihangessa pysyviä tossuja voi tehdä, ja pari tossua katosi jo ensikokeilussa. Sain niistä muistoksi sentään pari kuvaa..

Kujeesta tulee varmaan isona kaivinkone. Se rakastaa kaivaa hankeen isoja kuoppia. Jopa niin antaumuksella, ettei aukeavat anturat hidasta menoa. Tossutkaan eivät tahdo kestää kauvuuhommia. Täytyy varmaan luovuttaa, ja ostaa kunnon kumitossut tytölle.

Hokkesta on tullut jo sen verran kylmänarka, että tarvitsee takinkin ulos. Tänä talvena lisäsin vielä fleecevuorin takkiin. Vanhalla herralla kun ei kasva kuin pohjavilla, päälikarva on harva hapsutus siellä täällä. Vanhat lihakset ja niveletkin tuntuvat toimivan paremmin, kun ne suojaa kunnolla. Vanhuuden merkkejä kun tuppaa tulemaan Hokkellekin kokoajan vain enenmmän.

Pakkasten takia olemme kohtuu jumissa sisätiloissa. On hauska nähdä, kuinka hollantilaisten henkilökohtaiset alueet ovat pienentyneet ja makoilevat entistä tiiviimmin nykyään. “Pikku” lassie kun ei kysele vaan änkee kylkeen nukkumaan. Onneksi kaikki kolme katoavat sängystä kun ihmisväki käy yöpuulle.

Heron kanssa alkaa tulla hoppu Toukokuun haastetta ajatellen. Poika on tajunnut maailmassa olevan muutakin kuin minä ja häiriöt tuottavat nyt suurta tuskaa. Eteneminen tuntuu mahdottomalta kun koira herpaantuu joka äänestä ja liikkeestä. Lisää treeniä, tiedän tiedän..

Kuje on ollut äidilläni hoidossa juoksunsa vuoksi jo viikon päivät. Vaihdossa sain hoitoon meille Heron siskon Ipanan. Viime sunnutaina jouduin kuitenkin hakemaan Kujeen kotiin pariksi päiväksi, kun olin onnistunut varaamaan hammaskivenpoiston juoksuajalle. Lassiet Hero ja Ipana viettivät samaiset pari päivää äitilläni, ettei Hero vahingossakaan saa astuttua Kujetta.

Vaikka Hokke vanhus on leikattu, hyvin se muistaa juoksun hajun. Jouduin samalla siit kärsimään parin päivän piippaukset, romantiikanjanoiselta poikakoiralta. Kujeelle ei leikatut pojat kelpaa ja Hokke saikin nartulta kylmää kyytiä, joskin se ei vanhusta lannistanut. Vaan poika jatkoi rakkauslaulujen lurittelua…

Viimein koitti myös hammaskivenpoisto päivä. Kurvailin töistä kotiin ulkoiluttamaan koiria ja valmistautumaan lähes välittömään lähtöön eläinlääkäriin. Pian suuntasinkin Kuje kyydissä kohti eläinlääkäriä. Kujeelle annettiin esirauhote ja eläinlääkäri sanoi, että nyt odotetaan 10-15 minuuttia. Aikaa kului noin 5 minuuttia kun koira oli jo taju kankaalla. Nostimme Kujeen pöydälle ja sille laitettiin tippa ja ellä aloitti hampaiden puhdistamisen. Pian Kujeelle alkoi tulla pitkiä hengityskatkoksia, kerran eläinlääkäri joutui jopa “ravistamaan” kyljestä koiran hengittämään. Silloin mielessä kävi, että kuoleeko tuo koira tuohon pöydälle…

Onneksi selvisi kuitenkin hengissä. Rauhous tehtiin varovasti vaikka Kuje nukahtikin turhan syvään uneen. Toivottavasti emme tarvitse enään nukutuksia vaativia toimenpiteitä. Kotona Kuje oli hyvin tokkurainen ja nukkui sängyssä peiton alla. Äitini tuli vaihtamaan illalla koiria, toi siis lassiet takaisin ja vei Kujeen mukanaan. Noudon yhteydessä hän muisteli, että lonkkakuvien yhteydessä Kuje nukahti myös turhan syvään uneen. Taitaa siis olla, että Kuje on herkkä rauhotteelle.

Tänään kävimme kisailemassa Turun näyttelyissä. Pehkoja oli ilmoittettu jälleen runsaat 91kpl, joten paikanpäällä oli silmäilona runsaasti puikulapäitä. Kyydillämme paikalle saapui ystävä mudinsa kanssa. Paikalle saapuessamme Hero äkkäsi koivennoston alkeet ja siirsi toisen takajalkansa heinäpaalin päälle pissatessaan. Voi että onko se jo iso poika?

Aamu vietettiin colliekehän laidalla, Heron sukimisen merkeissä. Yhtäkkiä havahduin siihen, että kehässä oli toimintaa. Onneksi se oli vasta pentuluokka ja ehdimme rauhassa siirtyä kehänlaidalle odottamaan vuoroamme.

Kehässä Hero ravasi kauniisti, mutta häntä jälleen kippuralla selän päällä. Tuomari vaikutti pitävän pojasta ja tutki sen tarkkaan ja jutteli koiralle paljon. Tuloksena oli eh jota antaessa tuomari tuli kertomaan ratkaisun johtuvan hännän kannosta, mutta uskoo sen rauhoittuvan koska koira on vielä niin nuori ja iloinen. Sama oli mainittu arvostelussa ja kaikki muu siinä olikin sitten positiivista.

Seistessä häntä kuitenkin laskee kauniisti. Yllätyksekseni Hero päätti kuumua tuomarin vingusta sen verran, että haukkui arvostelun aikana eikä meinannut pysyä aloillaan. Osasi kuitenkin olla sen verran hurmaava, että tuomarista moinen oli vain söpöä.

Odottavan aika on pitkä, hyvin selväksi tuleva ilmaisu kehän reunalla kökkimisen tuntuun.

Ronda mudi oli aikalailla Heron kanssa samalla linjalla.

Onnea Rondalle ensimmäisestä valioluokan kisasta ja pn. 2 sijasta, niin ja cacibista.

Eli 4,5kk päästä olen lupautunut Heron kanssa tokokisoihin. En vain oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, periaatteessa on kyllä mahdollista saada palapelimme tuohon mennessä koottua, vai onko? Onnekseni olen saanut Herolle paikan tokoryhmästä ja haasteen heittänyt yllyttäjä lupautui valmentajaksemme.

Tämänhetkinen vaiheemme on… aika vaiheessa.

• Paikallamakuussa pysyy vain pienen hetken.
• Seuraa lyhyen matkan, jollen taas tallo koiraa jolloin koira syvästi loukkaantua. Ei pysähtyessä istu ja jostain syystä vasemmalle käännökset ei luonaa.
• Liikkeestä maahanmenossa jää kumartelemaan, heh hee
• Luoksetulossa saattaa tulla päin tai antaa tassua.
• Hyppyeste ollaan nähty
• Yleinen säheltäminen kantaa aina koko treenien yli

Mutta eihän se vielä ole huolestuttavaa. Hajua joka liikkeestä siis ehkä on hieman. Ja Hero on hyvin nopeaoppine kaveri.

Tai sitten katoan kisojen alla jonnekkin kaikkien ulottumattomiin, jotta saan vältettyä itseni nolaamisen.

On hyvin normaalia nähdä Hero tekemässä mitä kummallisimpia juttuja. Niinkuin eräänä päivänä ihmettelin, kun poika tuijotteli koivun alla taivasta tähyillen. Hehken päästä kuitenkin selvisi ettei se pilviä tirkistellyt. Poika hypähti ilmaan suu auki ja nappasi koivun oksasta kiinni. Ensimmäinen yritys ei tuonut toivottua tulosta ja hyppy toistettiin. Toisella kerralla puusta irtosi oksan pala ja se suussa koira juoksi ympäri tarhaa tyytyväisenä.

Eilen huomasin tarhan portin näyttävän jotenkin kummalliselta. Lähempi tarkastelu paljasti tylsistyneen pennun askarrelleen. Se oli syönyt koko portissa olleen riman poikki ja riman loppupätkä makasi hyvin järsittynä tarhassa. Aikaisemmin olin kyllä huomannut pojan järsineen aitatolppia, mutta rima kokonaan poikki oli uutta. Mahtaako seuraavaksi sitten katkeilla tolpatkin. Mistäs sitä sitten tarhan rakentaa, täytyy varmaan siistyä metallitolppiin. Tai sitten kehittää Herolle muuta tekemistä, jotta pikku askartelut jäisivät. Laitetaampas vielä kuvaa pojan aikaansaannoksista.

Tänään me sen teimme. Puin Herolle valjaat päälle ja köytin pulkkaan kiinni. Pari kertaa Hero vilkaisi taaksensa tarkistaakseen mikä ihme sitä perässä tulee ja sen jälkeen perässä rahiseva pulkka olikin jo tuttu juttu. Aluksi myös kiristyvä hihna ja valjaiden luoma paine kummastutti, mutta siihenkin poika tottui nopeasti. Kehujen kannustamana käytiin pieni lenkki kevyellä painolla.

Ylpeyden tunne lämmitti omistajaa kun lassiepoika suoriutui harjoituksesta mallikkaasti. Kuinka se osaakin sopeutua uusiin asioihin hienosti turhia jännittämättä. Vetoliinan ittotuksen jälkeen hero kokeili myös itse matkustaa pulkassa. Vaikka pulkka karkasi alta poika kipusi rohkeasti takaisin kyytiin.

Jostain kesän treeneistä muisti myös alustakosketuksen ja alkoi takomaan pihalla lappeellaan olevaa auton rengasta, jota Hokke vanhus oli aikaisemmin vetänyt. Myöhemmin Kuje äkkäsi samaisen renkaan ja ryhtyi painimaan sen kanssa. Ei ollut enään Herolla asiaa renkaan luo takomaan kun Kuje riepotti rengasta yrittäen repiä sen kappaleiksi. On se kumma, että taisteluhaluttomaksi haukkumani pitkäkarva jaksaa puolisen tuntia raadella isoa kumimöhkälettä. Varsinkin kovista otteista huolimatta se kun ei taivu koiran hampaissa.

Illan päätteeksi Kuje sitten päätti alkaa ontumaan takajalkaansa. Missään en ole sen nähnyt sitä loukanneen, ellei Heron leikit ole tarhassa sitä satuttaneet. Todella mukavaa, varsinkin kun ensiviikolla lupasin jatkaa agitreenejä. Toivottavasti menisi ohi yön aikana.